Eilen mentiin Räpsyn kanssa Jaanan koulutunnille illalla, kun en kerennytkään tallille ennen tuntien alkua niinkuin aluksi oli tarkoitus. Aloitettiin tunti käynnissä reitillä, joka kulki niin että R-kirjaimesta käännyttiin kohti S-kirjainta poikki radan ja ässästä lähdettiin sittem vuoroin oikealle ja vuoroin vasemmalle, kuvio muistutti siis kahdeksikkoa. Tällä reitillä siirryttiinkin sitten raviin, ja tarkoituksena oli että jumpataan hevoset edestä vetreiksi kääntämällä ja taivuttelemalla niitä enemmän kuin normaalisti, hetkittäin jopa liikaa. Räppänä taipui oikealle ihan hyvin, mutta vasemmasta suupielestä se oli todella sitkeä. Koko tunnin aikana se ei myödönnyt vasemmalta, vaan yritti juosta karkuun ja pois alta. Keskityin sitten enemmän siihen, että sain ponin ravaamaan hieman lyhyempää ja terävämpää ravia, eikä liian kovaa pitkää ja matalaa ravia. Räppänällähän meinasi mennä hermot, tottakai noin ravaaminen on raskasta ja hankalaa. Kuitenkin poni rauhottui. Tehtiin myös käynnissä ja ravissa ympyröitä ja voltteja, jumpaten hevosia edelleen.
Loppuverkaks otettiin laukkaa ympäri maneesia, ja päätin mennä kevyessä istunnassa. Räppänä tuntui laukassa älyttömän kivalta ja antoi kummallekkin ohjalle myöden. Laukka oli todella pontevaa ja pyöreää, eikä liin kiivasta tahdiltaan. Olin todella tyytyväinen laukkoihin. Tunti oli kiva, ja räpsylle teki hyvää sileällä reenaaminen pitkästä aikaa!
Ostin alkuviikosta Räpsylle uudet kuolaimet. Räpsyllä oli aikasemmin kolmipala D-kuolain, ja jäi sillä aika vahvaksi, niin päätin kokeilla tuota oliivikuolainta. Tähän asti R on ollut tolla parempi kuin edellisellä. Jatketaan testausta ja mietitään seuraavia kuolaimia, jos noilla ei ala meno tuntumaan paremmalta.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti