sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Onnistumisia

Keskiviikkona olin Rosali Kivitien kouluvalmennuksessa ekaa kertaa, ja muuta en nyt jaksa siitä alkaa selittämään mutta tykkäsin tunnista kovasti. Rosali keskittyi paljon mun jalkoihin ja käsiin. Tunti meni ihan hyvin ja saatiin myös kehuja, esimerkiksi hyvästä laukasta ja mun hyvästä yläkropan asennosta.

Torstaina ja perjantaina mentiin suht kevyesti askellajit vain läpi, koska la oli luvassa hyppytunti!

Lauantaina ennen Saaran tuloa kävelin Räpsyn kanssa tosi pitkään ja verkkasin ravia rennosti pitkin ohjin. Kun saara tuli tallille, aloin heti ravata puomeja toisella pitkällä sivulla. Ravi askeleet ei aluksi meinannu sopia puomeille ollenkaan. Menin myös noita kolmea puomia laukassa, eikä askel silloinkaan meinannut millään sopia puomeille. R oli hieman tahmea aluksi. Alettiin kävelyn jälkeen hypätä yksittäistä estettä, jota ennen oli puomi yhden laukka askeleen päässä. Ensin este oli ristikko, mutta pikku hiljaa Saara hinasi sitä ylöspäin. Välillä hypättiin toisella sivulla olevaa ristikkoa, joka nostettiin eka pystyksi ja sitten okseriksi! Saara muistutti mua siitä, että pidän painon jalustimilla hypyssä. Kertaakaan en jäänyt suuhin kiinni, jes! Kaikki hypyt onnistu hyvin ja R oli tosi innoissaan. Loppujen lopuksi se veti ilopukkirodeoita ja vei mua. Positiiviben asia tämän hevosen kohdalla. Pysty oli vikoilla hyppykerroilla 70 cm, ja Räpsy ei meibannut kertaakaan kieltäö tai hidastaa ennen sitä! R oli ihan super hyvä ja Saaran kanssa oltiin ihan innoissaan kun poni oli niiiiiiiin iloinen! Lopuksi vielä ravasin ja laukkasin vähän. Ihan huippu tunti taas kerran!

Tänään menin tallille, ja tarkotuksena oli vähän humputella maneesissa maastakäsin. Laitoin maahan pressun, jota R yleensä aina pelkää. Käytiin tutkimassa sitä ja ekoilla ylitys kerroilla Räpsy hyppäsi sen yli kauhealla jätti loikalla. Loppujen lopuksi käveltiin pressun päällä ihan rauhallisesti. Huippu rohkea Räpsykkä! Huomasin myös että takajalasta oli kenkä irronnut, joten kokeilin hetken juoksuttaa ponia ympyrällä, jotta näen liikkuuko se puhtaasti. Poni ei olisi millään halunnut ravata, ja kun sen sain raviin oli liike hieman epäpuhdasta.

Tiistaina Räpsyllä onkin ditten kengitys, keskiviikkona rokotus (jos oikein muistan) ja seuraava viikko himmaillaan rauhallisesti. 23 päivä on koulukisat meidän tallilla, ja startataan helppo c. 30.11 on taas Saaran hyppytunti ja 7.12 tallin harkkaestekisat, joissa hypätään huimat 20cm ja 50cm. Kaikenlaista siis on tapahtumassa ennen joulua!

Vielä pieni hiljainen hetki Carinan muistolle. Rip 10.11.2012 ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti