Tosiaan, tosta ärsyyntymisestä vai miten se sanotaankaan, ei ole enään mitään tietoa! Eilisen hyppärin jäljiltä on vaan niin superhyvä fiilis että vieläkin oon ihan täpinöissäni kuinka hyvä treeni saatiin tehtyä eilen! Saara tosiaan tuli pitään mulle tunnin, ja oli ihan huippu hyvä tunti! oli kiva kun asentoa korjattiin jokaisella kerralla, ja sai myös kehuja onnistumisista.
Kävelemisen jälkeen aloitin verkkaamaan ravia kumpaankin suuntaan, ja aloin hetken päästä liikkua kolmea puomia pitkällä sivulla, ja yhtä toisessa päädyssä. (myöhemmin ovelasta rata piirroksesta näet niiden paikat) Kumpaankin suuntaan verkattuani puomeilla, Saara nosti toiset päät puomeista ylös, ja mentiin niitä vielä ravissa kumpaankin suuntaan. Päädyssä oleva puomi oli kummastakin päästä irti maasta, ja sille puomille Räpsy otti pari kertaa laukalle hypyn, mutta se ei haitannut, olipahan iloinen. Puomeilla mun piti muistaa pysyä kevyessä istunnassa, ja niin ettei jalat lähde liian taakse hillumaan, ja poni ei saanu mennä liian lujaa. sain korjattua kevytistunnan hyväksi, ja Saara kehui että asentoni on parempi kuin viimekerroilla. Puomien jälkeen nostin toiselle pitkälle sivulle laukkaa, ja tein keskiympyrän laukassa. Laukassa mun piti muistaa kevytistunta ja laukan ylläpitäminen. Saara myös kehotti mua lyhentämään jalustimia niin on helpompi olla kevyessäistunnassa, ja se tepsikin. (reidet tosin huusivat hoosiannaa tunnin jälkeen, heh!)
Saara nosti kolme puomia miniesteiksi, ja rupesin menemään sitä laukassa. Mun piti keretä suoristamaan hyvin ennen innaria, ja muistaa myödätä tarpeeksi, etten vaan jää suuhun kiinni hypyssä, koska tällöin Räppänä stoppaa ja ei enään hyppää ollenkaan. Parikertaa jäin kiinni ohjaan hypyissä, mutta sain sen korjattua kun Saara siitä muistutteli tarpeeksi usein. Räppänä oli koko tunnin todella iloinen, ja innoissaan pikkuesteistä. Käveltiin innarin jälkeen hetki, ja mentiin toiseen suuntaan muutamaan otteeseen. Lisättiin tehtävän alkuun hyppy ristikolle, joka sijaitsi halkaisijalle josta vaihtui suunta oikeaan.
Mentiin tätä tehtävää aika monta kertaa, ja joka kerta ristikkoa nostettiin vähän ylöspäin, ja innaria kahdesti. Este korkeudet ei päätä huimannut, mutta heti jo alkutunnista sovittiin, ettei hypätä mitään isoa, jotta R pysyy ilosena ja tyytyväisenä. Ekalla kerralla ristikkoa lähestyessä R kyttäsi sen vieressä olevaa johdepuomia, mutta hyppäsi hyvin silti yli. Seuraavilla kierroksilla laukatkin vaihtui hyvin ristikolta. Mua Saara muistutti siitä, että katse on siirrettävä seuraavalle esteelle ajoissa, ja sitä yritin kovasti parantaa, ja siinä osittain onnistuinkin.
Vielä lopuksi ravattiin kolmea puomia ja nostettiin laukkaa pitkälle sivulle. Tässä vaiheessa olin itse jo niin puhki että hiki vaan lensi! Aamutallin jälkeen ei muutenkaan voimia ole kamalasta, mutta hyvä treeni niin hepalle kuin mullekin! Laukan nostoissa ja siirtymisissä takaisin raviin, piti olla tarkkana ettei Räpsy valahda liian pitkäksi, ja sain korjattua siirtymiset hyviksi. R liikkui todella hyvin koko tunnin, ja oli aivan hiestä märkä menon jälkeen. Saara vielä lopuksi kysyi, että olenko tehnyt paljon kevytistunta harjotuksia, kun astentoni on parantunut huomattavasti, ja olen todella paljon jäntevämpi. En kuitenkaan ole sellaisia tehnyt, ja ihmettelin itsekkin kuinka se asento nyt on noin parantunut, ei toki mua haittaa. Tunti oli aivan huippu, ja ensi viikolla taas on estetunti tiedossa. Sitä odotellessa! :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti