keskiviikko 2. lokakuuta 2013

mielipidejuttuja ja ostoksia

Netissä on pyörinyt artikkeleja aiheesta hevosten ulkoilu ja loimittaminen. Haluaisin sanoa oman mielipiteeni täällä blogin puolella asiasta.

Itse haluan, että hevoseni tarhaa mahdollisimman suuren osan päivästä laumassa. Hevoselle on tärkeää että pääsee liikkumaan suurella alueella ja pääsee myös halutessaan leikkimään muiden hevosten kanssa. Räppänä saa ulkoilla noin 8-17, jiskus pidempäänkin illalla. Minusta R voisi olla ulkona hyvinkin ilta kahdeksaan asti. Mikä estää hevosten ulkoilun myöhään illalla? Räpsy on niin vilkas, että mitä kauemmin se saa tarhata, sen parempi minun kannalta. Toki tarhauksessa on hyvät puolet hevosenkin kannalta. Iso tarha mahdollistaa leikkimisen ja liikkumisen päivän aikana. Pienestä postimerkki tarhasta ei ole hevoselle paljoakaan hyötyä.

Toinen esillä oleva asia on hevosen loimittaminen. Itse en vielä ole pukenut hevoselleni loimea päivän ajaksi, enkä aiokkaan. R on jo kasvattanut melko paksun karvan, ja tarkenee ihan hyvin olla ulkona nakuna. Yöksi laitan loimen jos ratsastuksen aikana ratsu hikoaa kovasti. Ymmärrän kuitenkin sen, että klipattuja hevosia loimitetaan jo, mutta siinäkin on rajansa. Yli loimittaminen on mielestäni turhaa. En kuitenkaan halveksu muiden tapoja, mutten itse harrasta sitä. Tässä pieni osa mielipiteestäni, omiaan voi toki jokainen jakaa kommenttiboxin puolelle. Loimitatteko te hevosianne, ja tarhaako teidän hevoset kuinka kauan?

Asiasta kukkaruukkuun. Eilen isäni tuli reissusta ja toi tuliaisiksi kaksteholinimenttiä, joka on Tuurissa todella edullista; vain 4,95€ pullo! nyt meillä onkin linimenttiä ainakin vuodeksi eteenpäin!

Kävin myös ostamassa lisää MSMää ja alekorista löytyi "laiskan pintelit".

4 kommenttia:

  1. Onneksi melkeinpä useammin heposet ovat ulkona pidempään kuin tuohon viiteen, monesti jopa tosiaan siihen iltakasiin. Samaa mieltä sun kanssa, että ulkona mahdollisimman pitkään ja meilläkin loimet ovat käytössä vasta kovimmilla pakkasilla ellei illaksi/yöksi tarvi kuivatusloimea laittaa. Saa nähdä miten tänä talvena, kun hepo asuu piiiiitkästä aikaa sisätallissa ulkokarsinan sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ulkona mahollisimman pitkään! Joo niin tosiaan kun teillä nyt sisätallissa yöt niin voi olla vähän eri juttu. Nyt Räppänäkin ekaa talve ulkona, mutta eipä se sisätallikaan kovin lämmin ollut, ettei niin suurta eroa kuitenkaan! :)

      Poista
  2. Missä mun heppa asustaa hepat laiduntaa aamu 8, sinne 9-10 asti. Ymmärrän kantasi ja olen samaa mieltä, mutta itse ainakin loimitan jo kevyesti heppaani, koska sillä on niin herkkä selkä ja se muuten menisi jumiin ja kipeytyisi :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi, ovatpa ne ihanan pitkään ulkona! Joo, ymmärrän jos hepalla on jotain selkäjuttuja tai juuri jumiutuu helposti, niin silloinhan ei ole muuta vaihtoehtoa jos tahtoo pitää hepan hyvänä :)

      Poista