lauantai 17. elokuuta 2013

Valmennus juttuja, ja varaheppoja

Torstaina oli Sepon valmennus, normaaliin tapaan taas erinomainen tunti! Ratsastettiin sellaista tehtävää, että piti mennä pitkillä sivuilla uran sisäpuolella, ja tehtiin ravista käyntiin siirtymisiä. Siirtymisissä piti heovsen pysyä suorana, ja reitin piti pysyä samana koko ajan. Me Räpsyn kanssa aina mentiin vähän ulospäin kun siirsin käyntiin. Alettiin nostamaan tuosta käyntisiirymisestä laukkaa, ja tämä onnistui oikeaan meiltä hyvin. Saatiin Räpsyn kanssa monta hyvää siirtymistä, ja Seppo sanoikin että meni koko ajan paremmaksi, ja viimeiset olivat jo kohtuullisen hyviä, ei kuitenkaan täydellisiä. Huippu valmennus, ehkä paras pitkään aikaan! Räpsy oli kerrankin melko reipas, ja Seppo joutui jopa sanomaan ettei saada mennä liian lujaa ravissa. Sisäpohkeen läpisaantia painotettiin taas, ja jotenkin musta tuntui, että sain pitkästä aikaa sisäavut vähän paremmin läpi!

Menin vielä Saaran estetunnille illalla valkun jälkeen, ja sain mennä vararatsulla, jottei Räpsyn tarvitsisi mennä toista tuntia. Menin tällä kertaa andalusialaisella ruunalla, Sherryllä. Sherry on tuntiheppana jaatallilla. Kerran aikaisemmin oon Sherryn selässä käynyt, mutta silloinkin istuin siellä vain hetken. Alkuverkaksi mentiin puomeja ravissa, ja tehtiin toisella sivulla iso ympyrä ravissa. Mentiintätä kumpaankin suuntaan. Sitten mentiin samaiset puomit laukassa, ei saatu aluksi askelia sopimaan sinne, mutta loppujen lopuksi tuli kaksi hyvää lähestymistä puomeille. Aloitettiin hyppäämään innaria, jossa oli kolme pikkusta estettä. Hypättiin se kerran ihan normaalisti, päästiin Sherryn kanssa siitä hyvin yli. Seuraavalla kerralla piti laittaa ohjat solmuun, ja päästää toinen käsi sivulle suoraksi. Onnistuttiin hyvin, vaikka mentiinkin hieman vasemmassa reunassa.  Seuraavalla kerralla piti päästää toinen käsi, eli tässä tapauksessa vasen, tämäkin onnistu meiltä hyvin. Seuraavana hypätttiinkin molemmat kädet ilmassa, ja tääkin suju ihan hyvin. Saara käskikin seuraavaksi ottaa jalkkarit pois, ja hypätä ilman jalkkareita. Mua hieman jännitti, koska Sherryllä on melko korkeet askeleet, ja se laukkaa enemmän ylöspäin. Sain itteni psyykattua hyppäämään näin, ja onnistuttiin ilman tippumista! Loppu ajan muut meni ilman jalustimia, ja mä menin jalkkareilla, ja käsi vähennettiin taas. Lopuksi laukattiin vielä vasempaan kierrokseen, ja sitten ravailtiin vielä niin että toisella pitkällä sivulla lyhennettiin askelta, ja toisella pidennettiin. Loppu tunnin tehtävät sujui myös ongelmitta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti