perjantai 9. lokakuuta 2015

Kuluneen viikon reenit

Maanantaina hiippailtiin räpsyn kanssa tallin ympäristössä lähinnä laitumia kierrellen, ei lähdetty sen pidemmälle maastoon. Räpsyllä oli vähän virtaa vapaapäivän jäljiltä, niin mentiin sitten vielä maneesiin ja laukkailtiin rennosti ympäri  kenttää kumpaankin suuntaan. Tiistaina oltiin taas maneesissa, menin ilman satulaa ja jumppailin ja tein väistöjä käynnissä. Ravissa taivuttelua ja muutamat laukannostot. Keskiviikkona mentiin kentällä pelkästään käyntiä, ilman satulaa taas. Jumppailin ja taivuttelin ponin rennoksi. Räppänä alkoi taipua ja olla rento lopussa. Torstaina taas mentiin hyppytunnille, en ees muista koska ollaan viimeksi hypätty. Hypättiin tunnilla neljän esteen rataa, harjoiteltiin lauantain kisoja varten. Radassa oli lävistäjillä pysty ja toisella okseri, ja vielä lisäksi pitkällä sivulla sarja. Räpsy oli hyvä, hyppäsi hyvin kunhan en päästänyt sitä liian pitkäksi. Tunnista jäi hyvät fiilikset.

Tänään sitten mentiin maneesissa vähän kevyemmin, jotta huomenna kisoissa olisi alla tarpeeksi energinen ja letkeä hevonen. Taivutteluja, paljon käyntiä ja rentoa laukkaa reippaasti eteen. Räpsy vaikutti tyytyväiseltä, ja nyt on hyvät odotukset huomisen kisoja varten, vähän kyllä jännittää!

Tussen kanssa oltiin hyppäämässä keskiviikkona, tunti meni ihan hyvin, pari kieltoa tuli, mutta niistä ei koitunut sen suurempia ongelmia. Tänään mentiin tussen kanssa paljon siirtymisiä ja sain ponin tosi hyvin avuille. Huomenna sitten hyvällä tsempillä kisoihin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti