Tänään oltiin kentällä vääntämässä jonkinlaiset koulutreenit, joista ei tullu yhtään mitään.
Alotin käynnissä tekemällä paljon väistöjä vasemmalle ja oikealle, Oikea pohje ei meinannut mennä millään läpi, ja sain muutaman kerran huitasta raipalla pohkeen taakse ihan kunnolla että menis ponille avut perille. Hetkeksi se antoi apujen mennä läpi, mutta heti kun alotin ravissa työskentelyn ympyällä, ei tullu hommasta mitää. Päätin että mennään eka helpompi ei vasen suunta. Ravattiin pääty-ympyrällä niin kauan, että poni hellitti edestä edes jonkin verran, ja alkoi tulla kevyemmäksi. Aika kovaa sain käyttää välillä apuja, kun poni ei olisi millään halunnut ottaa niitä vastaan. Sain kuin sainkin avut läpi vasempaan kierrokseen, ja vaihdoin huonompaan eli oikeaan kierrokseen. Oikea kierros oli ihan tuskaan, ja oli itkukin aika lähellä.. R oli tooooosi jäykkä ja kankea oikeeseen kierrokseen, joten mentiin pääty-ympyrällä niin, että taivuttelin todella paljon sisäänpäin, jotta antaisi hieman periksi ja tulisi pehmeämmäksi, kun sain haluamani reaktion, aloin työstää ravia, ja tappelin ponin kanssa taas hetken, ja sain avut ihan ok läpi, ei läheskään niin hyvin kuin vasempaan kierrokseen mutta läpi kuitenkin.
Kävelin hetken ja aloitin laukkaamisen. Laukkasin eka taas vasemmassa kierroksessa, ja yritin saada laukasta mahdollisimman tahdikasta ja hyvin etenevää, tunsin jopa että jalat nousi ihan hyvin. Pitkillä sivuilla lisäsin vähän tempoa ja kaarteeseen himmattiin vähän. R laukkasi hyvin ja olin tyytyväinen. Oikea kierros oli ihan ok, laukka oli hyvää, ja avut meni laukassa paremmin läpi kuin ravissa.
Tänään ei tosiaan onnistunu ihan kamalan hyvin meiän treenit, ja meinasi itteltäkin puhti loppua kesken. Oon nyt ollu tosi väsynyt, ja vielä aamutallin jälkeen ei ollu puhtia ollenkaan. En tiiä kuinka jaksan syksyllä kun tallin teko on paaaaaaljon raskaampaa.. Saa nähdä mitä silloin tapahtuu, jos vaikka vähennän tallintekoa, ei voi tietää vielä.. Tällästä väsymystä ja uupumusta en kyllä jaksa, ja vielä koulukin lisäksi. huhhuh.
balettia lokakuulta 2012, tänään mentiin samalla lailla pariin otteeseen.
ainoa kuva, jossa räppänä on edes vähän korkeammassa "muodossa", tätä tilannetta ei oo tapahtunu hetkeen..


Tollasten huonojen päivien jälkeen sitä osaa arvostaa niitä huippuhetkiä, mitä hepan kanssa tulee! Se asiassa on positiivista, että säkin voit Räpsyn kanssa työskennellä oikeastaan niin usein kuin haluat ja pääset korjaamaan tilanteen, eikä tarvitse odotella tyyliin viikkoa seuraavaa ratsastustuntia. Se vasta varmaan ketuttaisikin, jos joku ainoa viikottainen tunti menisi vaan tappeluksi.
VastaaPoistaTotta! Onneksi pääsee heti aina seuraavana päivänä korjaamaan tilannetta, tai vaikka sitten tappelemaan uudestaan! Mutta se tosiaan ärsyttäisi jos vasta viikon päästä pääsisi selkään korjailemaan tilanteita. Ja itsekseen kun menee, niin voi itse päättää mitä tekee ja tilanne on helpompi saada korjattua. Ja kyllä, huippu hetkiä arvostetaan kun välillä tulee näitä huonompiakin!
Poista